Kun vauva ei tule kotiin

Kätilö Eeva Itkonen on kokenut kahdesti lapsensa menetyksen raskauden toisella kolmanneksella. Hän kertoo, miksi läheisten lohdutusyritykset tuntuvat usein vähättelyltä ja miten surun voi kohdata.

Ei salama iske kahta kertaa samaan puuhun, kollegat sanoivat, kun kätilö Eeva Itkonen tuli uudelleen raskaaksi aiemman raskaudenaikaisen menetyksen jälkeen.

– Joskus voi iskeä samaankin puuhun. Myös tällä kertaa odotus päättyi lapsen menetykseen raskauden toisella kolmanneksella.

Lohdutusyritykset eivät useinkaan osu maaliin. Itkonen suosittelee välttämään ainakin sananlaskuja.

– Siihen tilanteeseen ei ole sanoja. Joskus on viisainta sanoa, että en osaa sanoa tähän mitään. Riittää, kun ottaa osaa suruun ja kuuntelee, jos menetyksen kokenut haluaa puhua.

Näitä lohdutuksia keskenmenon kokenut EI halua kuulla:

• Tällä oli tarkoitus.

• Näin tämän pitkin mennä.

• Sehän oli vasta niin alussa.

• Ainahan te voitte yrittää uudelleen.

• Ainakin tiedätte, että voitte tulla raskaaksi.

• Vieläkö sinä sitä mietit.

• Olisiko jo aika katsoa eteenpäin.

Odottaja on kantanut lasta sisällään kuukausia, ollut raskaana ja luonut mielikuvia vauvasta. Vaikka raskaus päättyy, kehon, mielen ja hormonien täytyy palautua raskaudesta. Raskauden keskeytymisen jälkeen molemmilla vanhemmilla on paljon käsiteltävää.

Jos se tuntuu kuolemalta, se on sitä

Lääketieteen näkökulmasta alle 22-viikkoisen tai alle 500 grammaa painavan lapsen kuolema kohdussa on keskenmeno. Jos lapsi kuolee 22. raskausviikon täyttymisen jälkeen, äiti synnyttää kuolleen lapsen. Kuolleena syntynyttä ei Suomessa rekisteröidä väestörekisteriin, mutta esimerkiksi hautakiveen lapsen nimen voi halutessaan kaivertaa.

Eeva Itkosen mukaan jokainen määrittelee kokemuksensa itse. Jos kokemus tuntuu oman lapsen kuolemalta, se on sitä raskausviikoista riippumatta. Jos kokemus tuntuu traumaattiselta, se on trauma. Keskenmenokin voi tuntua synnytykseltä.

– Lapsen menetys on suuri suru myös silloin, kun perhe on joutunut tekemään päätöksen raskauden keskeyttämisestä lääketieteellisestä syystä.

Myös vanhemmilla voi olla erilaiset kokemukset lapsen menetyksestä. Toinen on menettänyt vauvan, ja toinen lohduttautuu ajatuksella, ettei lapsi oikeastaan vielä ollut olemassa.

Puolisoiden kannattaa hyväksyä se, että he kokevat tilanteen eri tavalla ja eri tahdissa. Surulle tulisi antaa aikaa ja tilaa. Suru ei katoa tilannetta vähättelemällä.

Isän vaikea synnytyskokemus ja menetys jäävät usein vähemmälle huomiolle.

– Isältä tai toiselta vanhemmalta useinkaan ei edes kysytä, miten hän jaksaa ja miltä hänestä tuntuu. Puoliso joutuu herkästi tukihenkilön rooliin. Se voi johtaa siihen, että hänen oma surunsa jää sivuun.

Anna surulle tilaa

Menetyksen jälkeinen surutyö voi olla pitkä. Itselle kannattaa antaa aikaa istua sohvalla, itkeä ja tuntea kaikki tunteet.

– Vuorokauden ympäri ei tarvitse surra. Menetyksen kokeneen on tärkeää luoda omat, yksilölliset vakauttamistavat, jotka juurruttavat tähän hetkeen, Eeva Itkonen sanoo.

– Minulle kirjoittaminen on ollut keino, joka on auttanut käsittelemään menetystä. Kirjoittaminen voi olla päiväkirjan pitämistä, kirjeitä lapselle tai viestittelyä ystävän kanssa. Toiselle sopiva keino voi olla esimerkiksi piirtäminen tai maalaaminen. Joskus voi olla helpompaa kirjoittaa tai maalata kuin puhua suoraan ajatuksistaan.

Ulkona kannattaa käydä ulkona kävelemässä valoisaan aikaan, syödä ravitsevaa ruokaa ja pitää yhteyttä ystäviin. Itseä on hyvä muistuttaa, että nämä jutut tekevät hyvää, vaikka juuri nyt ei siltä tunnu.

– Suru voi olla aaltoilevaa, se muuttaa ajan myötä muotoaan. Suru ei tule olemaan samanlaista koko loppuelämän. Tietyissä hetkissä ja tilanteissa suru nousee pintaan vielä vuosienkin jälkeen.

Osalle ihmisistä menetetty lapsi on osa perhettä. Itkonen kehottaa ottamaan kuolleena syntyneestä lapsesta kuvia sairaalassa, sillä uutta tilaisuutta kuvaamiseen ei tule.

– Kuvia voi katsoa, kun siltä tuntuu. Ne voi aina myöhemmin poistaa, jos niiden olemassaolo tuntuu pahalta tai tarpeettomalta. Harva kuitenkaan katuu sitä, että on ottanut kuvia muistoksi.

Äidillä tai perheellä voi olla myös muistolaatikko, johon on kerätty muistoja raskauteen ja vauvaan liittyvistä asioista, esimerkiksi lapsen painetut käden- ja jalanjäljet. Joskus vanhemmat hankkivat korun muistoksi lapsesta. Jos raskaus on päättynyt keskenmenoon varhaisessa vaiheessa, erilaiset symbolit voivat muistuttaa vauvasta.

Selkeä hoitopolku puuttuu

Perheet saavat menetyksen jälkeen tukea vaihtelevasti. Suurimmassa osassa kunnista ei ole järjestelmällisesti tarjolla keskusteluapua raskausaikana lapsensa menettäneille etenkään keskenmenon jälkeen. Jää paljolti perheen itsensä hartioille, miten apua saa ja kuinka lapsen kuolemasta selvitään

– Mielestäni olisi tärkeää, että terveydenhuollossa ohjataan selkeästi tuen piiriin. Perheet tarvitsevat selkeitä paikkoja, mihin ottaa yhteyttä, jos haluaa käsitellä tapahtunutta terveydenhoidon tai mielenterveyden ammattilaisen kanssa.

Neuvola ei välttämättä ole paras osoite, sillä monet kokevat neuvolan ovesta sisään astumisen raskaaksi heti lapsen menetyksen jälkeen. Toisaalta menetyksen kokeneesta voi tuntua pahalta, jos varatut neuvolakäynnit vain perutaan ilman, että tarjotaan mahdollisuutta tukeen ja keskusteluun oman terveydenhoitajan kanssa.

Raskaudenaikaisen menetyksen kokeneet perustivat hiljattain oman yhdistyksen, Tähti ry:n, Vertaistukea voi saada myös Käpy ry:n kautta. Terapeuttista tukea voi hakea myös yksityisiltä palveluntarjoajilta.

Myös läheiset muistelevat vauvaa

Lapsen menetys voi herättää monenlaisia tunteita myös läheisissä. Sellaista tilannetta ei saisi tulla, että lapsensa menettänyt, nainen tai mies, joutuu lohduttamaan läheistä. Esimerkiksi omaa äitiään, josta ei tullut isovanhempaa.

Jos perheessä on lapsia, heidän kysymyksiinsä kannattaa vastata ikätasoisesti ja konkreettisesti. Kuolemaa voi käsitellä kirjojen avulla tai kertoa oman tarinan kuolleesta pikkusisaruksesta.

– Kielikuvia kannattaa kuitenkin välttää. Jos lapselle sanotaan, että vauva nukkui pois, lapselle voi jäädä pelko, että hän itse tai rakkaat ihmiset saattavat kuolla nukkuessaan.

Kirjoja lapselle:

• Anna Elina Isoaro: Sinä yönä tuli talvi.

• Ulf Stark: Min syster är en ängel.

• Annakarin Jerndahl: Min änglasyster. Till alla barn som förlorat någon nära.

Emotionaalista tukea seuraavaan raskauteen

Mahdollinen seuraava raskaus ei ole välttämättä helppo. Aiempi vaikea raskauskokemus lisää stressiä ja synnytyksen jälkeisen masennuksen riskiä.

– Monet kokevat kovaa ristiriitaa siitä, voivatko he olla iloisia uudesta raskaudesta ja vauvan syntymästä, Itkonen kertoo.

– Itse ajattelen niin, että elämä on ristiriitaista. Monenlaiset tunteet voivat olla läsnä samanaikaisesti. Se täytyy hyväksyä.

Uuden raskauden tueksi voi pyytää terapeutin, kätilön tai tukihenkilön, esimerkiksi doulan, jonka kanssa kannattaa muodostaa tarina aiemmasta raskauskokemuksesta. Tukihenkilö voi kulkea rinnalla raskaudessa ja synnytykseen valmistautumisessa.

Jos vanhemmilla on suuri huoli vauvasta raskausaikana ja synnytyksen jälkeen, kannattaa hakea ammattiapua. Auttaja voi olla esimerkiksi koulutettu vauvaperhetyöntekijä tai varhaisen vuorovaikutuksen terapeutti.

– Vanhemmuudesta voi tulla todella raskasta, jos pelkää ja on ahdistunut. Ahdistus voi vaikuttaa myös parisuhteeseen sekä käsitykseen itsestä ihmisenä ja vanhempana.

Aiempi vaikea raskaus- tai synnytyskokemus on peruste saada lähete esimerkiksi traumaterapiaan tai varhaisen vuorovaikutuksen terapeutille, samoin kuin omat vaikeat lapsuudenkokemukset. Ei tarvitse olla lastensuojelun tarpeessa eikä masentunut, jotta voi saada apua.

Nämä merkit voivat kertoa raskauteen ja synnytykseen liittyvistä traumaoireista:

• Ikävät muistot palautuvat välähdyksinä mieleen tai näet painajaisia.

• Tietyt ajatukset, tunteet tai tuntemukset kehossa saavat aikaan hankalan olon. Esimerkiksi puheesi ja hengityksesi kiihtyy, kun muistelet aiempaa raskautta ja synnytyskokemusta.

• Sinun on vaikeaa kohdata ihmisiä, toimenpiteitä tai paikkoja, jotka liittyvät aiempaan raskauteen. Usein myös raskauteen tai synnytykseen liittyvät päivämäärät tai vuodenajat aiheuttavat hankalia tuntemuksia.

• Huoli on suuri, että lapsellesi tapahtuu jotain ikävää tai menetät hänet.

• Välttelet puhumasta kokemuksistasi, etkä halua ajatella tulevaa synnytystä ja elämänmuutosta.

• Teet jatkuvasti jotain, mikä estää lepäämisen.