Miksi masennuksen hoito ei tehoa? Syy voi olla insuliiniresistenssi
Osalla ihmisistä masennusoireet johtuvat insuliiniresistenssista. Sen parhaat hoitokeinot ovat liikunta, sokerin vähentäminen ja yöpaasto.
Standfordin yliopiston tutkijoiden mukaan insuliiniresistenssi on aikapommi, joka voi laukaista kaikessa hiljaisuudessa masennuksen. Joka kolmannella yhdysvaltalaisella aikuisella on insuliiniresistenssi.
Insuliiniresistenssi on prosessi, jossa solujen reagointi insuliini-hormoniin vähenee vuosien myötä. Tämä voi johtua perinnöllisistä tekijöistä, jatkuvasta stressistä, napostelevasta ruokailutyylistä, unen vähäisyydestä tai liikunnan puutteesta.
Insuliinireseptoreita on kaikkialla kehossa: lihaksissa, aivoissa ja muissa sisäelimissä, ihossa sekä rasvakudoksessa. Kun insuliinireseptoreiden toiminta alkaa heikentyä, se voi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti mielialaan ja toimintakykyyn.
"Ihmettelin, miksi minulla ei ollut masentuneen ajatuksia"
”Onkohan tässä kuitenkin jotain somaattistakin, kun nuo valkosolut ovat vähän koholla”, sairaanhoitaja pohti ääneen laboratoriokokeiden tuloksia katsoessaan.
Kävelin ulos terveyskeskuksen keskivaikean masennuksen diagnoosin kanssa. Siitä on kulunut seitsemän vuotta.
Olin motorisesti hidas ja kömpelö ja saatoin nukkua 15 tuntia vuorokaudessa. Voimani olivat niin vähissä, huoneesta toiseen käveleminen tuntui mahdottomalta tehtävältä. Itkin paljon väsymystäni. Silti minusta tuntui, että kyse saattoi olla jostain muusta kuin depressiosta.
Minulla ei ollut masentuneen ihmisen ajatuksia, itsetuntoni oli tavanomaisella hyvällä tasolla enkä tuntenut oloani ahdistuneeksi. Itku oli enemmänkin fyysinen reaktio uupumukseen eikä siihen liittynyt minkäänlaisia erityisiä tunteita tai ajatuksia. En tiennyt, miksi itkin.
Puolen vuoden sisällä masennusdiagnoosista syöminen muuttui hankalaksi. Käytännössä en pystynyt syömään juuri mitään tulematta väsyneeksi ja toimintakyvyttömäksi. Paljon myöhemmin ymmärsin, että elimistöni ei sinä ajanjaksona kestänyt hiilihydraatteja juuri lainkaan. Ainoa ruokavalio, mistä ei tullut oireita, oli kiinalainen ruoka.
Masennusoireet häipyivät noin vuodessa, mutta syöminen aiheutti edelleen väsymystä ja toimintakyvyn laskua. Kävin viiden vuoden ajan useaan otteeseen laboratoriokokeissa, mutta tulokset olivat aina hyvät. Ei kakkostyypin diabetesta, valkosolut hieman koholla. Päättelin sairastuneeni insuliiniresistenssiin, mutta lääkärit eivät voineet sitä vahvistaa, koska se ei näkynyt millään tavalla labrassa.
Syömisen psykologiaan erikoistuneen psykologin, Thomas Rutledgen mukaan tutkijat selvittävät parhaillaan insuliiniresistenssin yhteyttä paitsi masennusoireisiin, myös dementiaan. Rutledgen mukaan insuliiniresistenssiin liittyy beeta-amyloidiplakin kertyminen sisäelimiin. Beeta-amyloidiplakki on proteiini- eli valkuaisainepitoista ainesta, joka voi aiheuttaa muistista vastaavien aivosolujen rappeutumista.
Insuliinireseptoreita on luonnollisesti myös aivokudoksessa ja kun ne heikkenevät, kognitiivisiin toimintoihin voi tulla häiriöitä: Muisti ei toimi normaalisti ja toimintakyky saattaa laskea merkittävästi. Insuliiniresistenssi heikentää dopamiinin toimintaa elimistössä ja se voi aiheuttaa mitokondrioiden toimintahäiriöitä aivoissa.
Miksi psykoterapia ja masennuslääkkeet saattavat tehota heikosti?
Psychology Todayn blogi-artikkelissaan Rutledge selventää, miksi psykoterapia ja masennuslääkkeet eivät useinkaan tehoa kovin hyvin insuliiniresistenssistä johtuvaan masennukseen.
Masennusoireista surullisuus, keskittymiskyvyn heikkous, syyllisyyden tunteet sekä itsetuhoiset ajatukset voivat johtua serotoniini-välittäjäaineen alhaisesta tasosta. Sen sijaan kiinnostuksen ja motivaation puute, väsymys, motorinen hitaus sekä seksihalujen katoaminen liittyvät alhaiseen dopamiini- ja noradrenaliinitasoon. Rutledgen mukaan insuliiniresistenssi heikentää tiettävästi dopamiinitasoa.
Kun ihminen on ahdistunut tai pelokas, noradrenaliinitaso on koholla. Jos masennukseen ei liity normaalista poikkeavaa ahdistuneisuutta, kyse voi olla insuliiniresistenssistä johtuva, enemmänkin alhaisesta dopamiinista ja noradrenaliinista johtuva masennus – ja siksi perinteiset masennuksen hoitokeinot eivät tehoa kovin hyvin.
Insuliiniherkkyyttä voi parantaa
Insuliiniherkkyyttä voi parantaa silloinkin, kun insuliiniresistenssi on edennyt pitkälle. Säännöllinen liikunta on yksi parhaista hoitokeinoista insuliiniresistenssiin.
Insuliiniresistenssin hoidossa painotetaan usein laihduttamista, mutta Rutledgen mukaan insuliiniherkkyyttä voi parantaa ilman laihduttamistakin kiinnittämällä huomiota liikuntaan ja ruokavalioon.
Monilla ihmisillä insuliiniresistenssi on seurausta jatkuvasta napostelusta. Napostelu aiheuttaa lukuisia insuliinitason nousuja päivän aikana sekä kroonisesti kohonneen insuliinitason, joka voi johtaa ajan myötä insuliiniresistenssiin.
Ruokavaliossa kannattaa vähentää sokerin, joka on yleensä sakkaroosia, käyttöä. Sakkaroosin lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota liialliseen fruktoosin eli hedelmistä saatavan sokerin saantiin. Vaikka hedelmät ovat parempi vaihtoehto makean nälkään kuin makeiset tai leivonnaiset, myös liiallinen fruktoosin saanti voi pahentaa insuliiniresistenssia.
Rutledge kehottaa vähentämään myös korkeasti prosessoitujen elintarvikkeiden käyttöä. Mitä enemmän ruokavaliossa on orgaanisia kasviksia, sen parempi.
Yö tulisi olla paaston aikaa. Elimistön pitäisi saada levätä ja rauhoittua yöaikaan noin 12 tuntia kaikesta syömisestä. Jos olet syömättä esimerkiksi iltakahdeksaan aamukahdeksaan, yöpaastolla saattaa olla merkittävä vaikutus verensokerin tasapainoon, jaksamiseen ja energisyyteen. Myös riittävä uni parantaa insuliiniresistenssiä.
Rutledge kehottaa kokeilemaan paastoaikoja myös päivällä. Esimerkiksi ruokailun keskittäminen 2-3 laadukkaaseen ja ravitsevaan ateriaan päivässä voi pitää insuliiniresistenssin paremmalla tolalla.
Lähteet: