Yksivuotiaana päiväkotiin - kannattaako?
Suomen päiväkodeissa on enemmän yksivuotiaita lapsia kuin koskaan aiemmin. Varhaiskasvatuksessa ei jää mistään tärkeästä paitsi, vaikka aloittaisi myöhemmin.

Päiväkotien johtajat eri puolilla Suomea ovat kiinnittäneet viime vuosina huomiota yksivuotiaana varhaiskasvatuksessa aloittavien lasten määrän selvään kasvuun.
Tilastotietoja tästä ei ole, mutta vauvaiässä aloittavia on päiväkodeissa aiempaa enemmän. Päiväkodeista kerrotaan vanhempien haluavan lapsensa varhaiskasvatukseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta lapsi ei jää paitsi mistään arvokkaasta opetuksesta tai kokemuksesta. Myös perheen taloudellinen tilanne ja työelämään liittyvät asiat voivat vaikuttaa päätökseen.
Sopiva ryhmäkoko: lapsen ikä + 2
Psykologit suosittelevat ryhmämuotoisen varhaiskasvatuksen aloitusiäksi vähintään 1,5 –vuoden ikää, mieluiten kolmatta ikävuotta.
Sopiva ryhmäkoko lapselle on hänen ikänsä plus kaksi. Yksivuotiaalle sopiva ryhmäkoko olisi kolmen lapsen ryhmä. Tässä aivojen kehitysvaiheessa lapsi kykenee leikkimään rinnakkain 1-2 leikkikaverin kanssa.
Mitä suurempi ryhmä ja pitempi päivä päiväkodissa, sitä korkeammalle yksivuotiaan aivojen stressihormonitaso nousee. Varhaiskasvatuksessa pyritään ratkaisemaan pienten lasten hoitamisen haasteita pienryhmäpedagodiikalla. Pienten ryhmässä on yleensä 8-12 lasta, jotka jaetaan 3-4 lapsen pienryhmiin.
Pienryhmäpedagogiikka on alle neljävuotiaiden lasten varhaiskasvatuksen A ja O. Kun aikuinen keskittyy leikkimään kolmen lapsen kanssa, hän kykenee paremmin kuuntelemaan ja juttelemaan lasten kanssa. Päivän aikana nimetään asioita ja tutkitaan kirjoja, lauletaan ja lorutellaan vaippaa vaihtaessa sekä pukemistilanteissa. Monesti taustalla soi lastenmusiikkia.
Varhaiskasvatuksen voi aloittaa turvallisin mielin yksivuotiaana, vaikka lapsen sosiaalisen ja kognitiivisen kehitykseen sillä ei ole erityistä vaikutusta.
Kiirettä varhaiskasvatukseen ei ole. Yksivuotiaana lapsen tärkeimmät sosiaaliset suhteet ovat oma perhe sekä perheen lähipiiri. Puolitoistavuotias ja sitä vanhempi nauttii ryhmätoiminnasta ja leikkikavereistaan jo paljon enemmän.