top of page


Nämä ovat vanhemman neljä tärkeintä vastuuta
Vanhemmuus on suurta vastuuta. Harvemmin tulee mietittyä, mitä vanhemman vastuu kokonaisuudessaan tarkoittaa. Tutkijat ovat tiivistäneet...


Yksivuotiaana päiväkotiin - kannattaako?
Suomen päiväkodeissa on enemmän yksivuotiaita lapsia kuin koskaan aiemmin. Varhaiskasvatuksessa ei jää mistään tärkeästä paitsi, vaikka...


Kiintymyssuhdetyyli muodostuu varhaislapsuudessa
Kiintymyssuhdetyyli vaikuttaa merkittävästi jokaisen ihmisen elämään ja ihmissuhteisiin. Ihmislapsi muodostaa jo elämänsä ensimmäisten...


Isän kanssa leikkimisestä on lapselle paljon hyötyä
Tutkimukset osoittavat, että isän ja lapsen fyysisillä, raisuilla leikeillä on myönteinen vaikutus lapsen kielenkehitykseen, tunteiden...


Raskaana olevia varoitetaan somen misinformaatiosta
Yhdysvaltalainen Judith liittyi ”kymmenen kuukauden äitien” suljettuun Facebook-ryhmään ja oli raskaana 45 viikkoa. Kun lapsivesi meni,...


Kun vauva ei tule kotiin
Kätilö Eeva Itkonen on kokenut kahdesti lapsensa menetyksen raskauden toisella kolmanneksella. Hän kertoo, miksi läheisten...


Synnyttänyt äiti tarvitsee postpartum-ravintoa
Ravitseva ruoka on keskeisessä osassa, kun äiti toipuu synnytyksestä ja aloittaa rintaruokinnan. Voileivät ja napostelu eivät riitä...


Tämä kannattaa tietää synnytyksen jälkeisestä hormonipöllystä
Synnytyksen jäkeistä hormonisirkusta voi säädellä paremmin, kun tunnistaa oksitosiinin ja stressihormonien välisen valtataistelun....


Asabea Britton: ”Mietin, mihin asioihin haluan todella vaikuttaa”
Asabea Britton tuo sosiaalisessa mediassa rohkeasti esille pienten lasten äidin kehollisuutta. Joskus niin rohkeasti, että ihmiset ovat...


Miksi kannattaa tehdä postpartum-suunnitelma?
Postpartum-suunnitelma on perheen hyvinvointisuunnitelma, jonka avulla voi ennakoida ja valmistella mahdollisimman stressitöntä...


Myös isä voi sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen
Yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan joka seitsemäs isä sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Miesten synnytyksen jälkeinen...


Nämä kolme tekijää vaikuttavat eniten äidinmaidon laatuun
Äidin stressillä voi olla vaikutusta äidinmaitoon ja sitä kautta lapsen käyttäytymiseen. Mutta kaksi muuta tekijää vaikuttavat kuitenkin...


Postpartum – raskauden neljäs kolmannes
Postpartum on synnytyksestä toipumisen ajanjakso, jolla voi olla kauaskantoiset vaikutukset äidin ja perheen hyvinvointiin. Läheiset...


Aborttidoula kulkee rinnalla vaikeassa päätöksessä
Ruotsissa ja vähitellen myös Suomessa on yleistymässä uusi ilmiö: aborttidoula. Raskauden keskeyttänyt kokee usein jäävänsä liian yksin. ...
bottom of page